Maastakäsin maastakäsin.. Seis!

Kun kerron ratsukoulutuksen vaiheista, en kerro pelkästään niistä toimenpiteistä, jotka liittyvät hevosen selässäolemiseen. Termi "ratsukoulutus" on hankala rajata yhtään mitenkään. Siihen sisältyy toki kaikki se, joka konkreettisesti vie tilannetta varsinaiseen ratsastukseen. Kuitenkin ratsukoulutuksen pohjana on molemminpuolinen, toimiva suhde ihmisen ja hevosen välillä. Ihan jo hoitotoimenpiteistä lähtien.

Listaan muutamia asioita, jotka omassa hevosenkoulutuksessani ovat olleet perustana:

- Edes jonkunlainen hevosen persoonan tuntemus! Tietämys siitä, miten se todennäköisesti reagoi esimerkiksi uusiin asioihin. Ja myös toisinpäin: Hevonen osaa lukea ihmisen elekieltä. On ehdollistunut siihen.

- Mutkaton, rento käsittely. Yhdessä arkinen touhuaminen sujuu kun vettä vaan. Kummallakin on peruskäsittelyssä mukavaa. Yhdessä oleminen on luonnollista ja mieluisaa.

- Johtajuusasetelma on kunnossa. Hevonen voi keskittyä rentoutumiseen kun turvallinen hahmo on paikalla.

-Kiireettömyys! Päivä kerrallaan eteneminen. Eteneminen ei voi tapahtua kuin hevosen ehdoilla. Ja sitä stressittömämmin prosessi sujuu, mitä vähemmän aikatauluttaa elämäänsä tavoitteilla. 

- ...Ja paljon toistoja! Ehdollistaminen on koulutuksessa näppärääkin näppärämpi väylä..

Näitä viittä kohtaa olen käsitellyt jonkunverran jo aikaisemmissa teksteissäni. Ja kerroin myös, että haave Seelan selkään nousemisesta hiipi mieleeni hiljalleen yhteisen touhuamisen lomassa.

Olimme siis yhteisellä työskentelyllämme aloittaneet jo prosessin. Siitä olikin sitten helppo jatkaa!

Virallisen ratsukoulutuksen ensivaiheet:

Ensimmäistä kertaa kun kävelin Seelan kanssa ratsastuskentälle ratsukoulutus mielessäni, aurinko paistoi kauniisti kuulaan syyspäivän valjettua.

Tuolloin meillä ei ollut vielä satulaa. Aikaisemmat pysähtymisharjoituksemme olivat sopivasti pohjalla uusia harjoituksia varten. ( Maastakäsin )

Tällä kertaa Seelalla oli päässään uudenuutukaiset suitset. Kokeilimme uralla pidätteen vaikutusta kesken käynnin. Kävelin Seelan vasemmalla puolella ohjat käsissäni. Ennakkoaavistukseni piti paikkansa: Pidäte ohjista aikaansai huomattavasti reippaamman käyntitemmon. Ravihommiin koulutettu tamma reagoi pidätteeseen ratsuhommien kannalta aivan päinvastaisesti. Siinäpä ensimmäinen työmaa meille..

Palasimme siis pysähdysharjoitusten kimppuun. Kuolaimet olivat tammalla suussa, kun toistimme aiemmin oppimaamme. Kävelin ohjat löysinä kädessäni Seelan vierellä, kuten aikaisemminkin. Tosin tällä kertaa lisäsin harjoituksiimme sanan "seis". Aina kun Seela pysähtyi, toistin tuota sanaa. Kymmeniä ja kymmeniä kertoja.. Aina samalla äänenpainolla. 

Tämä ensimmäinen mahtava piirrokseni havainnollistaa sijaintiani suhteessa hevoseen. (Kyllä, sen on tarkoitus esittää hevosta ylhäältäpäin.. :D) Tämä sijainti oli siis aikaisemmissakin harjoituksissa tyypillisin.

En muista montako harjoitustoistoa tai harjoituskertaa vaati ehdollistua sanalle, mutta lopulta varsin eleetön pyyntöni kantoi hedelmää. Seela alkoi pysähtyä sanasta! 

Seuraavan tason harjoituksissa pidin ohjia käsissäni löysällä, mutta sijaitsin Seelan kyljen vieressä. Aloimme harjoitella samaa äänikomentoa tästä uudenlaisesta sijainnista. Liikkeessä ollessamme sanoin "seis" ja tamma pysähtyi. Jes!

Tässä toisessa piirroksessani hahmottuu ehkä paremmin tämän harjoituksen sijainti. Jo sijaintini itsessään toi uutta haastetta tammalle..

Toistojen jälkeen homma sujui kuin pitääkin. Tosin seuraava paneutumisemme kohdistui liikkeellelähtöön. Kun olin Seelan ryntäiden takana kyljessä kiinni, tammalle oli selvästi haastavaa lähteä pysähdyksen jälkeen liikkeelle. Olinhan aiemmin ehtinyt jo opettaa, että ryntäät eivät saa tulla ohitseni, tai seuraa pysähtyminen.. Niinpä siis harmittelin oman koulutukseni tehokkuutta, nyt pitikin tammaparan päänmenoksi opettaa sekin erilailla!

(Huomaa hienot suitset... :D )

Palasimme siis taas askeleen taaksepäin harjoituksissamme. Aikaisempaan pysähtymisharjoitukseen yhdistettiin nyt myös liikkeellelähtöharjoitus. Eteenpäinpyrkivä tamma osoittautui paljon helpommin ehdollistettavaksi liikkeelähtöön, jos pysähtymisen harjoitteluun vertaa. Kävelin taas Seelan vierellä löysin ohjin kuten ensimmäisissä harjoituksissamme. "Seis" -sana, pysäytti tamman, ja normaaliin tapaan kun lähdin Seelan edellä kävelemään, tamma lähti perässäni. Nyt vain otin joka kerta maiskutuksen mukaan kun hevosen jalat alkoivat liikkua.

Tässä kolmannessa kuvassa taas sijaintini havainnollistettuna.

Kun liikkeellelähtö ja pysähtyminen oli ehdollistettu äänikomentoihin, pystyin siirymään Seelan kylkeen kiinni ja tälläkertaa ohjat sään yli löysinä käsissäni.  (Viimeinen taideteokseni, joka halusi väkisinkin ajautua tuonne alanurkkaan!)

Maiskutin. Seela lähti liikkeelle. Sanoin "seis". Seela pysähtyi. JES!

Näin kävelimme kenttää ympäri pysähdellen ja liikkellelähtien. Seela oli sisäistänyt harjoituksemme. 

Minä olin ihan liekeissä. 

Seuraava askel oli ruveta siedättämään tammaa pidätteelle. Otin hyvin kevyen tuntuman liikkuessamme. Sanoin taas "seis." Tamma pysähtyi. Tuo pysähdyskomentoni ehdollistuma oli tarpeeksi vahva, ja tuoreessa muistissa tammalla. Edes kevyt tuntuma ei häirinnyt ehdollistuman toimimista. 

Sitten voitte kuvitella jo seuraavan vaiheen! Käynnin aikana pidin kevyttä tuntumaa ja sitten tein hellän pidätyksen samalla kun taas kerran sanoin seis. Seelapa pysähtyi!

Nämä edelläkirjoittamani tapahtumat siis ovat jaettuna useisiin erillisiin harjoituskertoihin. Ja kukin vaihe vaati useita ja useita toistoja erillisillä kerroilla. Pyrimme pitämään jokaisen harjoituskerran varsin lyhyenä Seelan kanssa, että mielenkiinto pysyy yllä eikä koita harjoitteluväsymys. Palkkailin sitä kohtuu tiheästi onnistuneiden suoritusten väleissä. Seelan kanssa jo nämä alkuvaiheen harjoitukset vaativat valtavaa keskittymistä, mutta tamma olikin ällistyttävän motivoitunut ja hyvähermoinen työskentelypari!

-Emilia