Ensimmäiset viikot Seelan kanssa sujuivat varsin rauhallisissa merkeissä. Tutustumista tapahtui puolin ja toisin, lähinnä laitumella.
Seela sai rauhassa totutella uuteen laidunympäristöön ja hevoskaveriin - siinä varmasti jo mietittävää uudelle tulokkaalle pitkäksikin aikaa.
Ensimmäisenä projektina meillä oli tuolloin toistemme läsnäoloon tottuminen. Kiinnitinkin Seelan käytöksessä heti alussa huomiota sen lähestyttävyyteen: Sille ei ollut todellakaan itsestäänselvää porhaltaa ihmisen luokse, kun saavuin laitumelle. Pidän erittäin tärkeänä, että hevonen kokee ihmisen lähestymisen pelkästään positiivisena asiana. Seela jäi monesti taustalle ihmettelemään, kun saapuessani kutsuin hevosia normaaliin tapaani portin luona. Riku juosta porhalsi laitumen perukoilta täyttä laukkaa niin että tanner tömisi, mutta tämä uusi tulokas ei paljoa kutsuhuudoista meinannut piitata. Sama ilmiö tapahtui kerran, kun lähestyin itse tammaa. Seela väisti. Siitä alkoi meidän parisuhdeterapia.
Kesälomani oli sopivasti kesken, joten aikaahan minulla oli. Vietin paljon aikaa laitumella kivillä istuskellen, siivoillen ja käppäillen. Yli-innokas seurakoirahevonen Riku oli normaaliin tapaansa messissä, kaikessa mitä teinkään. Niinpä Seelankin oli pysyteltävä lähettyvillä, siellä missä lauma on.
Seuraava askel vei tilannetta lisää eteenpäin. Seelan seisoskellessa etäämmällä lähdin rauhallisesti kävelemään sitä kohti. En katsonut koko hevosta päinkään. Muutama askel kohti, sitten selvästi edestä tai takaa vinoittain ohi. Hevonen huomasi jo kaukaa etten aio tulla iholle, vaan kunhan tässä kuljeksin läheltä. Tätä toistimme useasti. Toki hevonen ennen harjoituksia oli antanut koskea ja oli saattanut käväistä luonakin, mutta halusin silti ehdollistaa tamman suhtautumaan ihmisen läsnäoloon niin mutkattomasti, että KOSKAAN ei tule tilannetta, ettei se antaisikaan kiinni. Ilman makupaloja. Halusin, että aloite tulee seuraaviin kosketuksiimme tammalta.
Tilannetta avusti myös Riku. Kun kuljeksin laitumella ja Riku seurasi perässä, Seelakin seurasi. Pian pieni laumamme liikkui laitumella jonona. Ihme harjoituksia, tamma varmaan mietti..
Sitten pääsimme asiaan. Istuskelin taas kerran laitumella kivellä ja saatoin lauleskella kauniilla heleällä äänelläni jotakin hittiballaadia (..ehkä lauluääneni takia Seela oli pysytellyt ihan suosiolla kauempana? :D)
ja viimein tammaa alkoi kiinnostaa läsnäoloni. Seela käveli suhteellisen lähelle ja jäi katselemaan. Hitaasti käännähdin selin tammaan, nousin kiveltä ja kävelin muutaman metrin rauhallisesti kauemmas. Tamma lähestyi taas, minä seisoin selin siihen ja hengittelin näkyvästi ja hyvin rauhallisesti.
Seela käveli luokse ja nuuhkaisi varovasti paitaa. Otin taas muutaman rauhallisen askeleen poispäin. Seela tuli perässä ja nuuhki lisää. Sitten kävelin pois laitumelta.
Ensimmäinen aito kontakti oli luotu. Nyt olin Seelan silmissä jokseenkin kiinnostava. En tarjonnut makupaloja, pelkän rauhallisen läsnäoloni. Tamma otti sen askeleen suhteemme luomisessa, joka toimii myöhemmin pohjana kaikelle hevosenkäsittelylle.
Seuraavina harjoituskertoina toistimme näitä edellisiä kuvioita ahkeraakin ahkerammin. Vaadin Seelalta lähestymisen aloitetta. Toisiksi viimeinen askel harjoituksissamme oli hyväksyä Seelan kontaktinottamisyritys. Kun Seela lähestyi minua, käännyin sitä kohti rauhallisesti ja koskin. Sitten lähdin pois.
Viimeinen harjoituksemme oli siedättää tamma perusteellisesti minun lähestymisaloitteeseen. Enää se ei ollutkaan yhtään hankalaa. Kontaktia oli tamman aloitteesta otettu useasti, ja näiden harjotusten aikana kontaktimme ei johtanut kertaakaan mihinkään lisävaateisiin (esimerkiksi riimun päähänlaittoon tms). Kävelin Seelaa kohti vinoittain katsomatta siihen. Tamma seisoi rauhassa ja päästi koskemaan. Sitten lähdin pois.
Näiden harjoitusten jälkeen ei ole koskaan tullut tilannetta, jossa kiinniottaminen olisi hevoselle jotenkin negatiivista. Käyn yhä päivittäin monta kertaa laitumella ilman minkäänlaisia vaatimuksia hevosta kohtaan. Kunhan käyn. Vietän siellä aikaa. Läsnäoloni ei tarkoita heti jonkunlaista työnteon aloittamista tai toimenpideoperaatiota. Välillä käyn koskemassa, välillä en. Useimmiten tamma itse tulee luokseni heti kun menen laitumelle.
Monilla hevosilla tämänkaltaista operaatiota ei todellakaan tarvitse tehdä. Seelankin kanssa olisi varmasti pärjännyt ihan ilmankin. Koen kuitenkin tärkeäksi, että läsnäoloni on hevoselle maailman luonnollisin asia. Ja Seela ilmensi heti alkumetreillä hyvin herkkää, tarkkailevaa luonteentyyppiä. Makupalat eivät muutenkaan mielestäni johda suhteen kehittymisen kannalta mihinkään suuntaan. Koulutuksellisesti hevonen on helppo ehdollistaa herkkupaloilla haluttuun asiaan, ja olisi ollut hyvin yksinkertaista tarjota pussillinen porkkanoita joka ikinen kerta kun saavuin laitumelle. Varmasti olisi Seelakin tullut. Haluan olla aidosti kiinnostava, laumaan kuuluva hahmo, johon hevonen kokee tarvetta luoda suhde.
Oltiin päästy siinä alulle!
-Emilia
Seela sai rauhassa totutella uuteen laidunympäristöön ja hevoskaveriin - siinä varmasti jo mietittävää uudelle tulokkaalle pitkäksikin aikaa.
Ensimmäisenä projektina meillä oli tuolloin toistemme läsnäoloon tottuminen. Kiinnitinkin Seelan käytöksessä heti alussa huomiota sen lähestyttävyyteen: Sille ei ollut todellakaan itsestäänselvää porhaltaa ihmisen luokse, kun saavuin laitumelle. Pidän erittäin tärkeänä, että hevonen kokee ihmisen lähestymisen pelkästään positiivisena asiana. Seela jäi monesti taustalle ihmettelemään, kun saapuessani kutsuin hevosia normaaliin tapaani portin luona. Riku juosta porhalsi laitumen perukoilta täyttä laukkaa niin että tanner tömisi, mutta tämä uusi tulokas ei paljoa kutsuhuudoista meinannut piitata. Sama ilmiö tapahtui kerran, kun lähestyin itse tammaa. Seela väisti. Siitä alkoi meidän parisuhdeterapia.
Kesälomani oli sopivasti kesken, joten aikaahan minulla oli. Vietin paljon aikaa laitumella kivillä istuskellen, siivoillen ja käppäillen. Yli-innokas seurakoirahevonen Riku oli normaaliin tapaansa messissä, kaikessa mitä teinkään. Niinpä Seelankin oli pysyteltävä lähettyvillä, siellä missä lauma on.
Seuraava askel vei tilannetta lisää eteenpäin. Seelan seisoskellessa etäämmällä lähdin rauhallisesti kävelemään sitä kohti. En katsonut koko hevosta päinkään. Muutama askel kohti, sitten selvästi edestä tai takaa vinoittain ohi. Hevonen huomasi jo kaukaa etten aio tulla iholle, vaan kunhan tässä kuljeksin läheltä. Tätä toistimme useasti. Toki hevonen ennen harjoituksia oli antanut koskea ja oli saattanut käväistä luonakin, mutta halusin silti ehdollistaa tamman suhtautumaan ihmisen läsnäoloon niin mutkattomasti, että KOSKAAN ei tule tilannetta, ettei se antaisikaan kiinni. Ilman makupaloja. Halusin, että aloite tulee seuraaviin kosketuksiimme tammalta.
 |
Pieni laumamme vaeltaa.. |
Tilannetta avusti myös Riku. Kun kuljeksin laitumella ja Riku seurasi perässä, Seelakin seurasi. Pian pieni laumamme liikkui laitumella jonona. Ihme harjoituksia, tamma varmaan mietti..
Sitten pääsimme asiaan. Istuskelin taas kerran laitumella kivellä ja saatoin lauleskella kauniilla heleällä äänelläni jotakin hittiballaadia (..ehkä lauluääneni takia Seela oli pysytellyt ihan suosiolla kauempana? :D)
ja viimein tammaa alkoi kiinnostaa läsnäoloni. Seela käveli suhteellisen lähelle ja jäi katselemaan. Hitaasti käännähdin selin tammaan, nousin kiveltä ja kävelin muutaman metrin rauhallisesti kauemmas. Tamma lähestyi taas, minä seisoin selin siihen ja hengittelin näkyvästi ja hyvin rauhallisesti.
Seela käveli luokse ja nuuhkaisi varovasti paitaa. Otin taas muutaman rauhallisen askeleen poispäin. Seela tuli perässä ja nuuhki lisää. Sitten kävelin pois laitumelta.
Ensimmäinen aito kontakti oli luotu. Nyt olin Seelan silmissä jokseenkin kiinnostava. En tarjonnut makupaloja, pelkän rauhallisen läsnäoloni. Tamma otti sen askeleen suhteemme luomisessa, joka toimii myöhemmin pohjana kaikelle hevosenkäsittelylle.
Seuraavina harjoituskertoina toistimme näitä edellisiä kuvioita ahkeraakin ahkerammin. Vaadin Seelalta lähestymisen aloitetta. Toisiksi viimeinen askel harjoituksissamme oli hyväksyä Seelan kontaktinottamisyritys. Kun Seela lähestyi minua, käännyin sitä kohti rauhallisesti ja koskin. Sitten lähdin pois.
 |
Alakuvassa mietteliäät pohdinnat menossa.Yläkuvassa kontakti alkaa jo oikeasti kiinnostaa. |
Viimeinen harjoituksemme oli siedättää tamma perusteellisesti minun lähestymisaloitteeseen. Enää se ei ollutkaan yhtään hankalaa. Kontaktia oli tamman aloitteesta otettu useasti, ja näiden harjotusten aikana kontaktimme ei johtanut kertaakaan mihinkään lisävaateisiin (esimerkiksi riimun päähänlaittoon tms). Kävelin Seelaa kohti vinoittain katsomatta siihen. Tamma seisoi rauhassa ja päästi koskemaan. Sitten lähdin pois.
Näiden harjoitusten jälkeen ei ole koskaan tullut tilannetta, jossa kiinniottaminen olisi hevoselle jotenkin negatiivista. Käyn yhä päivittäin monta kertaa laitumella ilman minkäänlaisia vaatimuksia hevosta kohtaan. Kunhan käyn. Vietän siellä aikaa. Läsnäoloni ei tarkoita heti jonkunlaista työnteon aloittamista tai toimenpideoperaatiota. Välillä käyn koskemassa, välillä en. Useimmiten tamma itse tulee luokseni heti kun menen laitumelle.
Monilla hevosilla tämänkaltaista operaatiota ei todellakaan tarvitse tehdä. Seelankin kanssa olisi varmasti pärjännyt ihan ilmankin. Koen kuitenkin tärkeäksi, että läsnäoloni on hevoselle maailman luonnollisin asia. Ja Seela ilmensi heti alkumetreillä hyvin herkkää, tarkkailevaa luonteentyyppiä. Makupalat eivät muutenkaan mielestäni johda suhteen kehittymisen kannalta mihinkään suuntaan. Koulutuksellisesti hevonen on helppo ehdollistaa herkkupaloilla haluttuun asiaan, ja olisi ollut hyvin yksinkertaista tarjota pussillinen porkkanoita joka ikinen kerta kun saavuin laitumelle. Varmasti olisi Seelakin tullut. Haluan olla aidosti kiinnostava, laumaan kuuluva hahmo, johon hevonen kokee tarvetta luoda suhde.
Oltiin päästy siinä alulle!
-Emilia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti