Ratsukoulutus.
Aika lyhyt yhdyssana, johon sisältyy järkyttävä määrä asiaa.
Me olimme tavallaan Seelan kanssa jo tietämättämme
aloittaneet sen. Yhteinen maastakäsintyöskentely oli jo alkanut ihan vain
yhteisen sävelen löytämiseksi arkipäiväisessä käsittelyssä. Talutuksessa
molemmilla oli selvät sävelet. Pahimmat uutuuden jännitykset oli puolin ja
toisin karisteltu taakse. Riku oli tullut tammalle tutuksi, samoin talli ja
ympäristö. Kentälläkin olimme ehtineet touhuilla. Lähtöasetelmat olivat siis
varsin leppoisat.
Ensimmäisenä suuntasin ostoksille. Oli löydettävä suitset tammalle.
En ollut suitsiakaan vielä hommannut, ja miksipä olisinkaan. Nyt vasta löytyi
niille tarvetta.
En kylläkään muista mistä ne suitset sitten hommasin.
Varmaankin paikallisesta hevostarvikeliikkeestä. Oli hassua ostaa cob –kokoiset
suitset. Niin pienet! Olin tottunut Rikun valtavaan naamavärkkiin.. (voiko tuota termiä käyttää edes hevosesta puhuessa?? ) Seuraavaksi päänvaivaa aiheutti kuolainvalinta. Jonkunlaiset ravikuolaimet Seelalla oli tätä ennen ollut käytössä. Asiasta sen enempää tietämättä päätin ostaa tavalliset nivelkuolaimet. Jostainhan se kokeilu on aloitettava.
Viisastuin melkoisesti mittojen hahmottamisen suhteen kokeiltuani Rikun kuolaimia Seelalle tallissa. 15,5cm nivelkuolaimet olivat sen verran väljät, että Seelan viereen olisi mahtunut vielä Seela numero kaksi, samoihin kuolaimiin suitsittuna. Mielikuva kahdesta Seelasta rivissä jakamassa yhdet kuolaimet, ei kuitenkaan olisi ollut ehkä kovin käytännöllistä todellisuudessa. Siispä turvauduin helpompaan konstiin, eli suunnistin suosiolla kuolainkaupoille.
13,5cm nivelkuolaimet osoittautuivat sopiviksi. Ainakin sovituksen perusteella. Käytäntöhän sen vasta varsinaisesti näyttää..
Pitihän se nyt kerrankin hankkia vähän timantteja, kun viimein sain niin kauniin tamman! |
Miettimässä uusia suitsia. Hieman vielä säätöä.. |
Satulaa en ruvennut vielä kovin aktiivisesti etsimään. Meillä olisi vielä pitkä taival edessä maastakäsintyöskentelyssä. Laitetaan nyt tähän samaan kirjoitukseen satula-asiatkin, kun kerta varusteista tuli puhetta. Ja hypätään ajallisesti vähän eteenpäin..
Siinä vaiheessa, kun satula-auto kurvasi pihaan, Seela oli tottunut jokseenkin ratsastajan painoon. Halusin paikalle ammattilaisen tekemään sovituksen, koska en luottanut yhtään omiin kykyihini. Testailtiin Seelan kanssa viittä eri satulaa. Sovitusta helpotti kovasti se, että kykenin vähän ratsastamaan jo tammalla. Samalla tunnustelin tarkkaan, miltä mikäkin satula oman pyllyn alla vaikuttaa.
Lopulta päädyimme Passierin koulusatulaan pitkällisten pohdintojen jälkeen. Istuvuus tuntui sopivalta sekä Seelalle, että minulle. Sovitustilanteesta itsestään ei valitettavasti ole kuvan kuvaa. Eipä siinä hötäkässä tainnut koko kameraa olla lähitienoillakaan, eikä muutenkaan varmaan olisi ehtinyt kuvailla. Ehkä, jos olisi enemmän käsiä ja jalkoja yhdellä ihmisellä.
En ihan tarkalleen muista, miksi hommasin juuri koulusatulan. Muistelen hämärästi, että parhaiten Seelalle istuvat mallit olivat juuri koulusatuloita. Ja ehkä omankin istuntani puolesta koulusatula oli kaikista paras. Ja sovittaja tiedusteli toki tavoitteistamme: "Ei, emme aio kilpailla esteitä".
Hyvä jos uskalsin haaveilla edes tasapainoisesta ravaamisesta tuolloin..
Hyvä jos uskalsin haaveilla edes tasapainoisesta ravaamisesta tuolloin..
Taisinpa minä niihin aikoihin aloittaa loimienkin hamstraamisen. Kaikki Rikun loimet olivat Seelan päällä kuin telttoja. Pikkuhiljaa tapahtui varusteiden kerrytys, tarpeiden mukaisesti.
-Emilia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti